Ajankohtaista - uutiset

1
2
3
Seuraava Viimeinen
Julkaistu
D9 -digitiimi muotoili työkaluja tavoitejohtamiseen

Valtiovarainministeriön julkisen hallinnon ICT-osastolla oli tarve uudistaa johtamista, johon haettiin ideoita muun muassa muotoilulla. Palvelumuotoilun kautta saatiin uusia näkökulmia ja konkreettisi...

3.9.2018
Valtiokonttorin digijohtaja Nina Nissilä Kelan ICT-palvelukeskuksen johtajaksi

Kelan hallitus on tänään 30.8. kokouksessaan päättänyt nimittää YTM Nina Nissilän Kelan ICT-palvelukeskuksen johtajaksi. Nissilä siirtyy Kelaan Valtiokonttorin D9-digitiimin johtajan paikalta.

30.8.2018
Väestörekisterikeskus rakentaa D9-kokeilun pohjalta jatkuvan palvelun julkishallinnon digitalisaation tueksi

Julkishallinnon digiloikan tukemiseksi Väestörekisterikeskus perustaa vuodenvaihteessa uuden palvelun, joka pohjautuu Valtiokonttorin määräaikaiseen D9-digitiimikokeiluun.

29.8.2018
Digitalisaation tuki -yksikön toiminta Valtiokonttorissa päättyy vuoden lopussa

Hallituksen kärkihankerahoituksella rahoitetun Valtiokonttorin Digitalisaation tuki -toimialan eli D9:n toiminta päättyy alkuperäisen suunnitelman mukaisesti tämän vuoden lopussa.

22.8.2018
Lentokentän toimijoille muotoiltiin digitaalinen tilannekuva

D9-digitiimin toukokuussa toteuttaman viiden päivän Design Sprintin tuloksena lentokentälle syntyi digitaalinen tilannekuva-proto. Tilannekuva yhdistää ajankohtaisen tiedon lentokenttätoimijoiden väli...

25.6.2018
D9 -digitiimi muotoilemassa seuraavaa hallitusohjelmaa

Viime viikolla D9-digitiimi oli mukana järjestämässä Yhteiskunnan vakaus -sprinttiä, jossa haettiin hallitusohjelmaan suosituksia poikkihallinnollisella työskentelyllä. Valtioneuvoston kanslia halusi ...

7.6.2018
D9-digitiimin toiminnasta tehty ulkoinen arviointi valmistui

”D9-tiimin kanssa työskentely oli helppoa ja sujuvaa. Hienoa oli, että on tällainen konkreettisiin ”keisseihin” tarttuva ja apua antava IN-HOUSE-yksikkö. ”

18.4.2018
Saavutettavuusteemalla ideoitiin tulevaisuuden digipalveluita

D9-digitiimi järjesti IdeaJamit-tapahtuman, jonka teemana olivat saavutettavuus ja erilaiset käyttäjät. Tapahtumaan kutsuttiin kattavasti henkilöitä sekä järjestöistä että valtionhallinnosta.

28.3.2018
Aikalisä-toimintamalli sai uusia ideoita

Valtiokonttorin D9-digitiimin järjestämässä Design Sprintissä kehitettiin Aikalisä-toimintamallia ja lopputuloksena syntyi kattava toimenpidelista jatkoa varten. Viisi päivää kestävässä Design Sprinti...

23.3.2018
Valtionhallinnon digipalveluita ideoidaan saavutettavuusteemalla

Valtiokonttorin D9-digitiimi järjestää tänään ja huomenna Ideajami-tapahtuman, jossa teemana ovat saavutettavuus ja erilaiset käyttäjät.

20.3.2018
Robotiikasta ja tekoälystä apua terveyden- ja vanhustenhuoltoon

Sosiaali- ja terveysministeriön Hyvinvoinnin Airo -ohjelman työpajat huipentuivat päätöstyöpajaan, joka järjestettiin Tekniikan museossa 13.2.2018. Yhtenä jatkotoimenpiteenä D9-digitiimi järjestää vai...

27.2.2018
D9 mukana digitalisoimassa työterveystarkastusta

Sähköinen työterveyskysely korvaa paperisen lomakkeen, joka on osa julkisen työterveystarkastuskäytännön yhtenäistämistä. Uusi palvelu parantaa hoidon laatua ja kohdentamista sekä mahdollistaa merkitt...

1.2.2018
Blogi: Kaksi tarinaa siitä miksi digi on tärkeää

Digitalisoituvassa maailmassa digikyvykkyydestä puhutaan jo ihmisarvokysymyksenä. Monet ikäihmiset kysyvät, olenko enää arvokas yhteisöni jäsen, jos en halua käyttää digipalveluja? Digi voisi kuitenki...

30.1.2018
Valtiohallinnon digiloikka etenee

Valtiokonttorin järjestämään Tarinoita digikiristä -tapahtumaan kokoontui paikan päälle noin 240 henkilöä ja noin 500 henkilöä osallistui tapahtumaan verkkolähetyksen kautta.

12.12.2017
Lohkoketjuteknologiaverkosto pohti hajautettua identiteetinhallintaa

Marraskuun alussa Helsingissä kokoontunut lohkoketjuteknologiaverkosto perehtyi lohkoketjuteknologian mahdollistamiin hajautettuihin identiteetinhallintaratkaisuihin.

12.12.2017
Palvelumuotoilusta vauhtia julkishallinnon digitalisaatioon

D9-digitiimin palvelumuotoilijat Anni Leppänen ja Maria Leinvuo osallistuivat marraskuun alussa Madridissa Service Design Global Conference –tapahtumaan. Konferenssi on alan johtava tapahtuma koko maa...

16.11.2017
Saavutettavuus digipalveluissa toteutuu yhteistyöllä

Kun verkkopalveluita ollaan uudistamassa, saavutettavuusasioissa olisi tärkeää tehdä yhteistyötä vammaisjärjestöjen asiantuntijoiden kanssa jo alkuvaiheessa, sanoo Jaakko Evonen Suomen Kuurosokeista.

15.11.2017
D9-digitiimi kehittämässä sisäiseen turvallisuuden yhteistyön digitalisaatiota

D9-digitiimi on mukana tänään alkavassa sisäministeriön kehittämishankkeen design sprintissä. Sprintissä on tarkoitus kehittää poikkihallinnolliselle sisäisen turvallisuuden verkostolle digitaalinen a...

6.11.2017
D9-digitiimi hakee kolmea palvelumuotoilijaa

Rekrytoimme kaksi palvelumuotoilun suunnittelijaa sekä yhden palvelumuotoilun asiantuntijan noin 11 kuukauden määräaikaiseen tehtävään. Tiimimme jäsenet toimivat valtionhallinnon sisäisinä konsulttein...

25.10.2017
D9-digitiimi kehittämässä puolustusministeriön hallinnonalan digikonseptia

Puolustusministeriö lähti ensimmäistä kertaa kehittämään digikonseptia yhteistyössä hallinnonalan virastojen kanssa. – Yhteistyö D9-digitiimin kanssa on ollut pelkästään positiivista. Digikonseptia lä...

23.10.2017
1
2
3
Seuraava Viimeinen