Saavutettavuusteemalla ideoitiin tulevaisuuden digipalveluita

Julkaistu 28.3.2018 klo 15.09

D9-digitiimi järjesti IdeaJamit-tapahtuman, jonka teemana olivat saavutettavuus ja erilaiset käyttäjät. Tapahtumaan kutsuttiin kattavasti henkilöitä sekä järjestöistä että valtionhallinnosta.

IdeaJameissa ideoitiin palvelumuotoilun menetelmien avulla valtionhallinnon digipalveluita saavutettavammaksi. Osallistujat jaettiin etukäteen ryhmiin, joissa olivat sekaisin järjestön edustajia ja valtiohallinnon virkamiehiä.

Ryhmätöitä
Ryhmät hakivat materiaalia protoiluun. © Päivi Väntönen

Kahden päivän aikana ryhmät ideoivat tulevaisuuden digitaalisia palveluita, joissa saavutettavuus oli huomioitu esimerkiksi siten, että asiakaspalvelurobotti osasi viittomakieltä.

Ideajamien suurin anti oli verkostoituminen ja uusien asioiden oppinen.

- Näistä IdeaJameista oli todella paljon hyötyä ja sain uutta tietoa erityisryhmien tarpeista, joita voin omassa työssäni ottaa huomioon, kertoo Anna Melgin Väestörekisterikeskuksesta.

Palvelumuotoilun menetelmät ovat visuaalisia ja usein menetelmissä käytetään paperia ja kyniä. Näkövammaisten liiton Virpi Jylhä oli iloinen tapahtumasta ja antoi ensimmäisen päivän jälkeen arvokasta palautetta.

- On hienoa tavata ihmisiä eripuolelta, mutta työskentelymenetelmät olivat suurimmaksi osaksi näköön perustuvia. Pärjäsin hyvin, sillä ihmiset olivat auttavaisia. Mutta totta vieköön, oli todella visuaalista.

IdeaJamit järjestettiin viime viikolla Helsingin kaupungin teatterin Studio Elsassa.

Ryhmätyö 1
Työhakupolku nuorille. © Päivi Väntönen
Ryhmätyö 2
Kotirobotti, joka osaa myös viittomakieltä. © Päivi Väntönen
Ryhmätyö 3
Työnhakupolku © Päivi Väntönen
Ryhmätyö 4
Maahanmuutajäidille apua 24/7 digipalvelusta. © Päivi Väntönen
Ryhmätyö 5
Ilona auttaa kaikissa asioissa. © Päivi Väntönen